<< Takaisin

14.8.2009

”Kun tekee juttuja, jutut kehittyy”

Yritetäänpä yksinkertaistaa tätä valmennusjuttua, ettei se tuntuisi monimutkaiselta ja salatieteelliseltä. Minun mielestä asia on niin, että siinä tulee hyväksi mitä tekee. Juoksija juoksee, pyöräilijä pyöräilee, matemaatikko laskee ja kokki tekee ruokaa. Tämähän johtaa siihen, että hiihtäjä hiihtää. Hiihtäjän valmentaminen lähtee siis siitä, että harjoittelun avulla tullaan paremmiksi hiihtäjiksi, missä lajiharjoittelulla on suuri osuus. Varsinkin hopeasompaikäisten kannattaa käyttää koko nyky-Suomen lyhyt luminen aika hiihtoharjoitteluun eikä kilpailuihin valmistautumiseen. Tai sitten valmistautuu kisoihin hiihtämällä paljon, mikä on oma suosikkini.

Yleistä taito- tai tasapaino-ominaisuutta ei oikeastaan ole olemassa. Hiihtäjän on tärkeä olla taitava suksella, ja osattava hiihtotekniikka hyvin. Kuperkeikat ja voltit ovat kivoja juttuja, mutta hiihtotekniikat oppii hiihtämällä ja suksilla taitavaksi oppii viettämällä aikaa sukset jalassa. Yksi parhaista, ellei jopa paras tapa, opetella hiihtotekniikkaa on hiihtää ilman sauvoja. Norjalaislapset hiihtää käytännössä lähes joka lenkillä jonkun pätkän ilman sauvoja. Kyllä siinä helposti oppii pitämään lantion ylhäällä vuorohiihdossa, kun lantio alhaalla istuen matka ei taitu. Ja tämänkin ajatuksen voi yksinkertaistaa: sauvoitta hiihtämällä oppii potkaisemaan, tasatyöntämällä oppii käyttämään ylävartaloa.

Hiihdossa pärjäämiseen tarvitaan myös jonkun verran voimaa. Ennen kaikkea tärkeätä vauhdin kannalta on ylävartalon voima. Senkin kehittämisessä maalaisjärki on hyvästä, joillekin toimii leuanveto, toiselle penkkipunnerrus, kaikkien olisi hyvä tehdä tasatyöntöä eri vauhdein erilaisiin maastonkohtiin ja kaikkien urheilijoiden kannattaa kehittää keskivartaloaan. Voimassakin on muistettava, että parasta olisi saada voimaa, joka hyödyttää ladulla. Onnistunut voimaharjoittelu lisää hiihdon taloudellisuutta ja maksimivauhtia.

Tärkein ominaisuus hiihdossa menestymiseen on hapenottokyky, eli kyky tuottaa energiaa aerobisesti. Tämän takia harjoittelun painopisteen tulisi aina olla peruskestävyysharjoittelussa. Lähes kaikilla menestyvillä hiihtäjillä sen osuus harjoittelusta on noin 85 %. Oleellista siinä on kuitenkin sen 85 %:n sisältö. Koska siinä tullaan hyväksi mitä tehdään, harjoittelu ei saisi oikeastaan koskaan olla hidasta. Kunto pitää saada niin hyväksi, että PK-harjoittelun rytmi on luonnollinen, asento on oikea ja tekniikka muistuttaa kilpailutekniikkaa. Jos lenkillä vedetään selkä pystyssä mogrenia ja sauvakävellään mummotekniikalla, niin harjoittelu ei silloin ole kehittävää kilpailumielessä. Harjoittelussa ei saa kerätä minuutteja ja suorittaa niitä läpi. Harjoittelun tarkoitus on tulla paremmaksi. Eli siinä vaiheessa, kun et jaksa tehdä hyvin, tule pois sieltä metsästä, kotonakin voi potkia käpyjä. Tämä ei tarkoita, etteikö huoltovauhtinen harjoittelu ole tarpeellista, mutta sitä ei saa olla liikaa. Ja silloinhan kunto rupeaa olemaan mallillaan, kun huoltovauhdillakin pystyy hiihtämään teknisesti hyvin. Älkää siis liikaa jarrutelko lapsianne lenkillä, kyllä lenkin pituus määrää vauhdin hyvin.

Säännöllisesti pitää kestävyysharjoittelussa käydä vauhtikestävyyden ja maksimikestävyyden puolella. Tällöin on oleellista pitää kovien vetojen kesto pois 1-5 minuutin haarukasta. Alle minuutin vedoilla voi kehittää nopeutta, ja yli viiden minuutin vedoilla aerobista puolta. Kisat ja testit tuovat hyvää vaihtelua harjoitteluun milloin tahansa vuoden aikana. Koska siinä tulee hyväksi mitä tekee, ei kisoja ja testejä kannata pelätä. Hyviksi kilpailijoiksihan tässä halutaan.

Eli kun urheilija tekee juttuja, ne tehdyt jutut kehittyy. On valmentajan tehtävä kertoa, mitä tekemällä mikäkin asia kehittyy. Tähän ei tarvita tutkintoja tai viisautta, valmentamisessa on tärkeää palavalla halulla ja kuitenkin maalaisjärjellä auttaa urheilijaa kehittymään. Yksinkertainen valmentaminen on aina paras tapa ohjata urheilijaa. Tärkeintä ei ole tehdä paljon, vaan tärkeintä on tehdä paljon hyvin.

Ilkka Jarva
 

7.4.2009

Mitä jäi käteen, mikä meni käteen??

Kuluneen kauden jälkeen on tärkeä muistaa tehdä riittävästi analyysiä onnistumisista ja epäonnistumisista sekä harjoituskauden että kilpailukauden aikana. Harjoitusanalyysin lisäksi tulee tehdä johtopäätöksiä kilpailuista. Tässä hyvin täytetyn kilpailupäiväkirjan pito on erityisen tärkeä. Siihen tulisi kirjata vähintäänkin seuraavat asiat:
- kilpailupaikka
- tyyli
- kilpailtu matka
- sijoitus ja ero kärkeen
- taktiikan onnistuminen (esim. alkuvauhti)
- tuntemukset
- välineen onnistuminen

Nämä ovat valmentajalle tärkeää informaatiota! Jos esimerkiksi taktiikka, tekniikka, viimeistelyharjoitukset sekä tuntemukset ovat hyvät, mutta suksihuolto epäonnistuu 15 kilpailua 20:stä talven aikana, niin on syytä lähteä ratkaisemaan yhtälö sen kautta seuraavaan talveen.

Harjoitusanalyysi

Tärkeintä valmentajalle on kuitenkin saada selville syyt onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Hyvin täytetty harjoituspäiväkirja on avainasemassa. Analyysin voi tehdä esimerkiksi näitä kysymyksiä apuna käyttäen:
- Tehtiinkö kesäharjoittelussa virheitä?
- Oliko syksyn sulan maan harjoittelu sellaista kun piti?
- Miten ensilumen harjoittelusta siirtyminen kilpailukauden harjoitteluun sujui?
- Onnistuttiinko kilpailukauden harjoittelussa?
- Miten leirityssuunnitelma tuki koko kauden harjoittelua?
- Miten testitulokset ovat kehittyneet ja miksi?

Nämä ovat tärkeää informaatiota valmentajalle seuraavaa kautta ja tavoitteita suunniteltaessa. Eli täytyy tietää miksi kulki tai miksi ei kulkenut.

Mikko Virtanen